tiistai 30. syyskuuta 2014

aika syksyistä

 
Tongin perjantaina jämälankapussiani, ja löysin paljon syksyisiä värejä. Sain loistoidean ja kerin niistä kaksi kerää vielä sen aamun aikana. Keristä raidoittamalla syntyi kaulahuivi, joka varmaankin jää omaa kaulaa lämmittämään.
 
 
Mitä: kaulahuivi
Mistä: jämistä
Miten: neuloen 3.5 sukkapuikoilla
 
Ja koska olen aina ajoissa enkä ikinä yhtään mattimyöhänen, niin päätin osallistua tällä Silmukan saalistus - ja Pipon ytimestä -blogien Silmukan ytimestä -haasteeseen, jonka syyskuun aiheena oli ruska. Aikaa osallistuahan oli syyskuun loppuun asti, ja sain huivin valmiiksi puolisen tuntia sitten.

 
Myöhäinen tai ei, mutta padappappappaaa aim laavin it!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Späideri + maid of the river = totta

Tällaista tällä kertaa. Valmista tuli jo aiemmin, mutta sain aikaiseksi päätellä tämän vasta eilen.
Mitä: ainaoikeinhuivia omasta päästä
Mistä: merinolankaa, 420m/100g, vähän päälle 100g
Miten: neuloen 3,5 pyöröpuikolla

Tää on ihan huippupitkä ja huippupehmeä ja huippuihana! Langasta piti tulla alunperin sukat, mutta langan kestävyys alkoi epäilyttää, kun käytän kuitenkin villasukkia joka päivä ympäri vuoden. Huivina se on varmaankin ihan parhaimmillaan. :) Nähtäväksi jää päätyykö tämä ihanuus omaan kaulaan vai läytääkö se myöhemmin uuden kodin... Täytyy muuten tässä kohtaa kehuskella, että kun monessaa blogissa näkyy niitä kaikenkarvaisia kuvausassistentteja, niin mullapa olikin tuollainen linssilude-hämis apuna!

Olen myös saanut taas pari tiskirättiä valmiiksi, nämä ovat kierrätyspuuvillalangasta virkatut. Oikeasti ne ovat tummemman harmaat, mutta aurinko paistoi hurjan kirkkaasti, joten.. Näillä mennään, ja aurinkoisia syyspäiviä saisi mun mielestä olla edessäpäin vielä monen monta. On tää syksy vaan niin lempparivuodenaika nykyään!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tää taitaa olla sateenkaaren pää

Tänään olen kiitollinen syksystä. Aurinkoisesta, kuivasta ja kauniista kelistä, jonka ansiosta ulkona ei voi kävellä hymyilemättä. Kaikista noista väreistä. Siitä, että saan kohta tilkkupeiton valmiiksi. Sammalenvihreän, leijonankeltaisen ja viinimarjanpunaisen maailman kauneimmasta yhdistelmästä. Siitä, että kaksi kertaa tämän viikon aikana on ruokalassa ollut täysin moitteettomasti kirjoitettu ruokalista. Ruotsin kuuntelusta, josta tunnuin ymmärtävän pääasiat. Räkyttävistä pikkukoirista jotka kävelevät vastaan kadulla. Elämästä. Kaikesta.