tiistai 16. helmikuuta 2016

Setämiehen kanssa kurssilla

Olen nyt talvella käynyt partionjohtajan peruskurssin koulutusviikonloput. Ensimmäiselle kurssiviikonlopulle otin mukaani lankaa ja puikot, nyt toisena viikonloppuna minulla oli jalassani uudet sukat.


Lankana sukissa oli Puffalan sukkapuffa, värissä Setämies. Olin ostanut kyseisen vyyhdin viime keväänä, kun tarvitsin jonkun kivan leirineuleen. Sen kertaiset sukat eivät kuitenkaan päässeet vartta pidemmälle, kun ne saivat purkutuomion. Ihan tyhmät sukat.

Nyt olosuhteet sukkien tekemiselle olivat paremmat, en tuntenut kurssilta etukäteen ketään ja ensimmäisenä viikonloppuna oli jonkin verran istuvaa työskentelyä. Lisäksi minulla sattui nyt olemaan tarve tavallisille hillityn harmahtaville perusvillasukille. Ohuille sellaisille. Siispä 2,5mm koivupuikoilla tikuttamaan! Varteen tein nirkkoreunan ja kantapää on (ylläripylläri) ainaoikea tiimalasi. Kärjessä on leveä nauhakavennus. Näistä tuli nyt mun ihan omat pj-sukat, ja hyvät onkin!


Kurssilla oli tosi hauskaa, molempina viikonloppuina, mutta varsinkin nyt tällä jälkimmäisellä, kun porukka tunsi toisensa paremmin. Kurssilta sai partiointiin uutta virtaa ja uusia työkaluja,, sekä tietysti paljon uusia partiokontakteja ja kavereita ympäri piiriä. Suunnitelmissa on tehdä yhteistyötä osan kanssa myöhemminkin.


Kurssilla tehtiin myös ehkä pj:n näkyvin ja tunnistetuin tuntomerkki, woggle, jota suomeksi kutsutaan osmonsolmuksi. Tosin nyt viikonloppuna kuulin, että sen oikea nimi on josefiinansolmu ja osmonsolmussa on enemmän kertauksia... Tiedä häntä! Odotan kuitenkin innolla, että saan johtamisharjoitustyön tehtyä ja saan valtakirjan ja luvan pitää tätä nahkanyörisolmua huivissani!


Pj-kurssilta kiidin kuin tuuli päivärippikoulun ensimmäiseen tapaamiseen. Iltamessun jälkeen yksi herttainen täti tuli kehumaan syksyllä neulomiani Dithereitä. Oli kuulemma ehtoollisen aikana ihastellut niitä kovasti. Lämmitti kovasti mieltäni rankan viikonlopun jälkeen, kyllä kaikki neulovat(kin) toverit on ihania!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti